Kirjoittajien tyyli on sidoksissa heidän lahjoihin, taipumuksiin, kokemuksiin ja tätä kautta henkilön motivaatioihin ja tavoitteisiin kirjoittajana.
1)Besserwisserit ovat yhteisöjen kirjoittajien perusryhmää. Jokaisessa keskustelupalvelussa on omansa. Toisinaan koko keskusteluryhmän olemassaolo on saanut alkunsa perustaja-besserwisseristä, joka on tarvinnut paikan, jossa voi kertoa suuret totuutensa.
Parhaimmillaan besserwisserit, silloin kun he oikeasti tietävät asioista ja heidän tietonsa sopivat yhteisön tarpeisiin, ovat keskustelun muna ja suola. Mutta on besserwisser-tyyppi, jolla ei oikeasti ole mitään näkemystä ja osaamista, mutta joka ei tiedä sitä, tai suuri mystikko, joka yrittää peittää oman hämmennyksensä ja osaamattomuutensa suureen mysteeriin, jota muut eivät vain ymmärrä. Osuessaan yhteen oikean tyylisen vastapersoonallisuuden kanssa olosuhteissa, joissa moderaatio ei ole tehtäviensä tasalla, he voivat myrkyttää koko paikan ilmapiirin.
2)Jutustelija on joka paikan perustyyppi. Hän hankkii sosiaalisia kohtakteja ja laajempaa kosketus pintaa elämään keskusteluryhmän kautta. Normaalisti hän saattaa tyytyä yksittäisiin leppoisiin heittoihin, mutta voi oikeassa tilanteessa heittäytyä hyvinkin ärhäkkääksi.
3)Provokaattorit ovat usein persoonallisuudeltaan hyvin samankaltaisia kuin besserwisserit, mutta usein heiltä puuttuu näitten tietämys.
4)Aggressiivinen tyyppi on usein kyvyttötön keskustelemaan asiallisesti, osittain takana on turhautuminen ja alemmuuden tunne muiden palvelun käyttäjien edessä. Sitä vastoin piiloagressiiviset tyypit ovat usein varsin lahjakkaita keskustelijoita, ja voivat verhota hajoittavan piiloagressiivisuutensa näennäiseen rakentamiseen. Piiloaggressiiviset tyypit ovat sikäli ongelmallisempia ylläpidon kannalta, että he voivat joskus hämätä yhteisöä pitkään ja saada sinne oman kannattajankuntansa Seuraajia ja muita piiloaggressiivisia. Usein on myös niin, että he eivät itse tunnista omaa piiloaggressiivisuuttaan ja ryhtyvät pitkiin jankuttaviin ketjuihin toisten samanlaisten kanssa, syyttäen toista siitä mitä itse tekevät.
5)Höpöttäjät ja julistajat ovat hyvin lähellä toisiaan. Höpöttäjä saattaa olla hyvin tuottelias kirjoittaja, mutta sisältö puuttuu toisen silmissä kokonaan. Julistaja on himppusta fiksumpi kuin höpöttäjä, ja saattaa pystyä pitkäänkin peittämään sisällön puutteen käyttämällä oikealta kuulostavia termejä. Tyypillistä näille on, että itse he pitävät itseään lähinnä besserwisser-tyyppisinä kirjoittajina.
6)Seuraaja on harvinaisempi kirjoittajatyyppi, sillä monasti tämän tyyppinen persoonallisuus jää Tarkkailijaksi. Seuraaja seuraa keskustelua ja pyrkii tiedostamattaan omaksumaan enemmistöä miellyttävän kannan käsiteltäviin asioihin. Seuraaja ei välttämättä tunnista omaa rooliaan ja saattaa olla hyväkin kirjoittaja.
7)Jupisijat ovat liki poikkeuksetta vanhempia miehiä, eivätkä kovin hyviä kirjoittajia. He valittavat jostakin maailman vääryydestä, mutta tuovat sanomaansa esille kahden virkkeen viesteissä ja vähänkään pidemmän tekstin tuottaminen aiheuttaa heille ilmeisiä hahmotusongelmia.
8)Humoristimiehet, ja nimenomaan miehet, sillä tähän ryhmään ei juuri naisia kuulu, ovat aina valmiita vääntämään vitsin mehevän, oli mikä tilanne hyvänsä. He ovat paikallaan yhteisön jäseninä, mutta eivät sovi moderaattoreiksi, sillä eräs kaikkein tehokkaimpia tapoja murtaa ylläpidon arvostus on asiakaspalautteesta vitsaileva moderaattori.
9)Parkujat ovat jupisijoitten rinnakkaisilmiö. Heillä on jupisijoita enemmän kirjallista kykyä, mutta samaan tapaan heillä on mielessään suuri ongelma, suru tai muu tunneperäinen iso asia, joka pitää jakaa maailman kanssa. Parkujan ahdistus purkautuu avoimemmin ja voimakkaammin kuin jupisijan. Tälle tyypille voi olla tavaton järkytys huomata se, että monet ihmiset reagoivat maailman ongelmiin analyyttisesti, tai jopa ivaten. Parkujan mielestä nämä analyyttiset ja ivalliset ihmiset ovat syypäitä maailman pahuuteen.
10)Tarkkailijat ovat keskustelun suuri hiljainen enemmistö, sillä periaatteessa jokaista aktiivisti kirjoittajaa kohden on 90-120 tarkkailijaa, jotka seuraavat keskustelua niin kuin saippusarjaa, itse koskaan ottamatta osaa keskusteluun.
11)Kriisikirjoittajat muodostavat arviolta noin 20% aktiiveista. He elävät julkisessa kirjoittelussa elämänmuutosta, kriisiä, joka saattaa olla niin oman parisuhteen muutos, lasten kotoa lähtö, vanhempien kuolema tai liki mikä hyvänsä elämäntilanne, joka muuttaa ihmistä. Muutostilanteessa ihminen aktivoituu ja hakee verkkoyhteisön kasvottomasta turvallisuudesta itselleen suojaa muutosvaiheen aikana. Kun muutos on ohi, kriisikirjoittaja vähitellen vähentää verkossa oloaan, ja hänestä saattaa tulla Vierailija.
12)Vierailijat ovat entisiä verkkokeskustelun aktiiveja, jotka syystä tai toisesta ovat jättäytyneet pois aktiivikeskustelusta. He saattavat palata sitten vaikka vain yhdeksi illaksi, ollessaan seminaarileskenä tai ulkomaan komennuksella, vaikka vain yhdeksi päiväksi.Vierailijat otetaan yleensä vanhojen kantakirjoittajien taholta vastaan innostuneesti, ja nämä kirjoittajat myös yleensä tuovat uudelleen vanhoja aiheita keskusteltavaksi.
Kaikkiaan on hyvä muistaa se, että kirjoittajan rooli vaihtuu ja kehittyy hänen elämäntilanteensa mukana, ja ihmisen vireystila, terveys ja monet muut tekijät, jotka eivät verkossa näy suoraan, vaikuttavat kirjoittajan ilmaisuun.





