Palvelua suunniteltaessa on mietittävä se, mihin tarpeeseen ollaan vastaamassa. Tarvetta sinänsä on tarpeen tarkastella syvällisemmin kuin vain määrittelemällä että vasaran ostaja tarvitsee vasaran.
Kaikki tietävät Maslowin viisiportaisen tarvehierarkian, säilymisen tarpeesta itsensä toteuttamisen tarpeeseen, on tunnettu psykologinen teoria ja sitä voidaan soveltaa myös viestintään. Sitä pidetään ehkä nykyään hieman vanhentuneena ja karkeana, mutta se on kuitenkin hyvä lähtökohta ja voidaan pitää mielessä myös ajatellessa verkkopalvelua tarpeiden tyydyttäjänä. Verkkopalvelu voi periaatteessa vastata tarpeisiin kaikilla Maslowin hierarkiatasoilla, mutta vain välillisesti.
Periaatteessa voitaisiin sanoa, että mitä korkeammalla tarve hierarkiassa on, sitä helpompaa sille on on antaa verkon kautta välitöntä tyydytystä.
Säilymisen tarpeita voidaan tyydyttää verkkokaupan kautta, samoin turvallisuuden tarpeita, ostamalla verkkokaupasta esim. ruokaa.
Turvallisuuden ja sosiaalisuuden tarpeita voidaan toteuttaa hyvinkin esim. verkkokeskustelussa, jossa ryhmään kuuluminen voi avittaa molempien tasojen tyydyttämisessä. Sama pätee myös arvostuksen ja vaikutusvallan tarpeen kanssa, ja myös korkeimmalla tasolla olevat itsensä kehittämisen ja -toteuttamisen tarpeet voidaan tyydyttää ainakin joissakin verkkopalveluissa.
Periaatteessa voitaisiin sanoa, että mitä korkeammalla tarve on hierarkiassa, sitä helpompaa sille on antaa verkon kautta välitöntä tyydytystä.
Tarpeet voidaan eritellä toisillakin tavoilla. Ne jakaa vaikkapa kolmeen pääluokkaan, sosiaaliset-, psyykkiset ja biologiset tarpeet.
Biologisia tarpeita
Biologisiin tarpeisiin kuuluvat mm. levon, ruuan, turvallisuuden ja hoivaamisen tarpeet.
Itse asiassa Internet-palveluista eräät kaikkein tavallisimmat ja mahdollisesti kokonaisuutena menestyksekkäimmät vastaavat juuri biologiseen tarpeeseen; seksisivustot.
Psyykkisiä tarpeita
Psyykkiset tarpeet muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Niiden joukosta voidaan löytää eräitä keskeisiä tarpeita, joita voidaan verkkopalvelulla tyydyttää, mutta myös eräitä joitten hahmottaminen verkkopalvelulla tyydytettettäväksi ei ole samalla tavalla ilmeistä.
Koska psyykkiset tarpeet muodostavat keskeisen ja monimutkaisen osan verkkopalvelulla tyydytettävistä tarpeista, jaan sen asian käsittelyn useampaan osaan.





