Aloin miettimään tätä lamaa, kun kävin viikonlopun aikana pari keskustelua ja kuulin viime viikolla paristakin kaverista, jotka ovat nyt irtisanoutuneet työstään.
Eräs yritysten ongelma, josta parikin arvostamaani kaveria on puhunut jo monta vuotta, on yritysten immateriaaliomaisuuden katoaminen. Itse olen ainakin seitsemän vuotta puhunut yritysten tuotekehityksen ja luovuuden puutteesta.
Suuren yrityksen omaisuudesta merkittävä osa on sellaista informaatiota, jota ei voida dokumentoida. Se että yrityksellä on hallussa dokumentaatio, ei tarkoita, että yrityksellä olisi hallussa myös se tieto, joka tarvitaan tämän informaation muuttamiseen taloudelliseksi arvoksi.
On ymmärrettävää, että yritys säästää irtisanomalla ja vähentämällä henkilökuntaa.
Kuitenkin on niin, että vähentämällä henkilökuntaa yritys menettää sen kapasiteetin, jolla se voi tulkita ja jalostaa hallussaan olevaa dokumentoitavaa informaatiota.
Jos yritys menettää kyvyn hallita omaa informaatiotaan, yritys on rampa.
Olen puhunut alteraatiostressistä.
Olen nimittänyt alteraatiostressiksi sen, että ihminen joutuu koko ajan opettelemaan uutta. Aikaisemmin ihminen oppi 90% siitä, mitä hän tarvitsi eläessään siihen mennessä kun hän täytti 15. Nyt tilanne on se, että joudumme koko ajan opettelemaan uutta. En sano, ettei se olisi mahdollista ja joidenkin kohdalla jopa optimaalinen tilanne, mutta toiselta syrjältä ruotsalainen professori, jonka nimeä en muista, arvioi, että yhteiskunnan monimutkaistuminen tipauttaa joka vuosi noin yhden prosentin perälaudalta.
Lex Nokia on oire.
Suuryritys, kuten Nokia, on jo organisaationa erittäin monimutkainen. Sen lisäksi olen antanut kertoa itselleni, että organisaation jatkuva muuttuminen aiheuttaa sielläkin jatkuvaa stressiä, kun vaihtuvat tehtävät ja ihmiset syövät yrityksen sisäistä luottamusta.
Se että saavuttaa yrityksessä merkittävän aseman, ei tarkoita sitä, että olisi poikkeuksellisen lahjakas, vaan sitä, että osaa ne temput, joita tarvitaan merkittävään asemaan pääsemiseen. Se ei tarkoita sitä, että olisi suojassa psykologisilta ilmiöiltä, kuten alteraatiostressiltä.
Kun suuryrityksen sisäinen luottamus horjuu ja kun sen omaisuus, taloudellinen arvo perustuu sen hallitsemaan informaatioon, on psykologisesti ymmärrettävää, että sitä yritetään suojella. Ja jos yrityksen sisäinen luottamus on jo vaurioitunut, on luonnollista, että sitä yritetään suojella valvontaa tiukentamalla.
Kuitenkaan valvonnan tiukentaminen ei oikeasti auta, sillä yrityksen informaation todellinen arvo ei ole dokumentaatiossa, vaan kyvyssä hyödyntää tuota dokumentaatiota.
Ja kyky hyödyntää dokumentaatiota ei ole asia, jota voidaan suojata lailla, sillä se ei synny vain koulutuksesta, vaan kokemuksesta, henkilösuhteista, ympäristöstä ja luottamuksesta, joka ei ole luottamusta ainoastaan työtovereihin tai yritykseen, vaan koostuu monimutkaisesta sosiaalisesta verkosta, johon liittyy niin yrityksen sisäiset suhteet, ulkoinen kuva ja historia työnantajana.
Lex Nokia sanoma yritykselle oli se, ettei yritys luota työntekijöihinsä. Tämä tarkoittaa tulevaisuudessa sitä, että ihmisten halu panostaa ja luottaa yritykseen työnantajana joutuu kovemmalle koetukselle, sillä luottamus on kaksisuuntainen tie.
Lama ei ole ainoastaan talouden ilmiö, ja voisi sanoa kenties, että lama on ennen muuta psykologinen ilmiö. Se on luottamuksen puutetta.
Missä määrin Suomen suurimman yrityksen antama viesti siitä, että se on hukannut luottamuksensa työntekijöihinsä on ollut meidän taloudessamme lamauttava viesti?
Onko niin, että talouden nostamiseksi uudelleen, tarvitsemme uusia yrityksiä, joissa voisi syntyä uutta luottamusta?
Kuinka kauan menee, ennen kuin tämän hetkinen luottamuspula tulee korjatuksi?
Kun puhutaan henkilökunnan sitoutumisesta tehtävään, kuinka usein kuulette puhuttavan yrityksen sitoutumisesta henkilökuntaan?
Näin ollen: voitaisiinko lamaa torjua yrityksen sisällä luottamusta nostavalla toiminnalla?
Olisiko ajateltavissa, että osin tilanne johtuu siitä, että yritysten tiedottaminen on ajautunut väärille urille, niin että tiedottaminen nähdään vain markkinoinnin ja sijoittajiin kohdistuvana toimintana ja yritysten sisäinen viestintä on jätetty retuperälle, ja näin hukattu yritysten sisäinen luottamus ja toimintakyky?
Petja Jäppinen
