Moderaation vaikeimpia asioita on sen tarpeen tunnistaminen. Kun tarve on selvä, niin käytäntö onkin vain toteuttamista. 
Yritys, joka yllä pitää yhteisöllisen viestinnän varassa toimivaa sosiaalista media, saattaa joutua hyvinkin yllättäen kiusalliseen tilanteeseen, jos se ei ole selvillä siitä, koska moderaatiota tarvitaan.
Yleensä kun näistä asioista puhutaan, huomio kiinnittyy paljon julkisuutta ja yleisiä suuria tunteita käsitteleviin asioihin, kuten rasismiin, lapsi- ja nettipornoon. Vaikka nämä asiat ovat paljon esillä, ne kuitenkin muodostavat moderaation kannalta selkeän ryhmän, johon on helppo puuttua.
Mutta jo rasismin kohdalla voi tulla äkkiä hämärä vastaan.
Vaikka periaatteessa ylläpito, omistaja, voi määritellä omassa palvelussaan käytävän keskustelun rajat, samaan aikaan pitää olla tietoinen siitä, koska lain rajat ylitetään, jotta keskusteluun puuttuessa ei itse syyllistyttäisi rikokseen, perättömään väittämään tai herjaukseen.
Näin on oikeusvaltiossa oikeus vaatia lainmuutosta, vaikka sitten vaatia lapsipornoa sallituksi, toisen värisiä koskevia erikoislakeja tai maahan muuttajien karkotukset mahdollistavaa lainsäädäntöä.
Näin ollen lain muutosta vaativaa ei sinänsä tule erottaa palvelusta sen vuoksi että hän rikoisi lakia joka kieltää kansanryhmää vastaan kiihotuksen, sillä vaikka se de facto pitäisi paikkansa, kuuluu lain muutosten vaatiminen kuitenkin perusvapauksiin. Sen sijaan jos paikan säännöt on alunperin suunniteltu niin, että se mahdollistaa sellaisen kirjoittelun tai kirjoittajan poistamisen, jonka ylläpito katsoo sopimattomaksi tai loukkaavaksi, vaikka se ei olisi laitonta, voidaan tuollaiseenkin kirjoitteluun halutessa puuttua.
Tilanne menee hankalaksi myös, kun mennään vaikkapa yrityksen sivuilla käytyyn keskusteluun toisista yrityksistä.
Jos esimerkiksi rakennusalan yrittäjä sanoo, että URH-rakennus on paska firma, kyseessä voi olla sopimaton menettely yritystoiminnassa, mutta jos URH-rakennuksen asiakas, tavallinen kansalainen tai yritys joka ei mitenkään toimi samalla alalla, toteaa saman asian, niin yrityksellä ei ole mitään nokankoputtamista.
Yrityksillä ei myöskään ole lain edessä kunniaa, jota puolustaa.
Yrityksistä voi sanoa melkein mitä hyvänsä, jos on tavallinen kansalainen, eikä kilpailija, ilman yrityksellä on laillisia keinoja puuttua asiaan.
Moderaation osalta kuitenkin, olisi kyettävä erottelemaan se kritiikki, joka yritykseen kohdistuu kansalaisten suunnalta ja se mikä tulee toisen yrittäjän suunnalta ja vaikka ylläpitäjä ei näissä tapauksissa olisi suoranaisesti juridisessa vastuussa, voi tämän kaltainen juttu oikeudessa olla kuitenkin ylläpidolle kiusallinen.
Yksityisoikeudellisesti on sitten tilanne huomattavasti monimutkaisempi.
Yleensä oikeudessa käsitellään vain lieviä tapauksia, tyypillisiä letkautuksia, haukkumanimiä ja sen sellaisia, jotka juridisesti eivät ole kovin vakavia.
Vaikka lakia kunnianloukkauksesta on virtaviivaistettu, se on edelleen kinkkinen ja verkkoviestinnän monimutkaisuus on tuonut siihen uuden tason, jossa on vielä monta hämärää kohtaa, joihin ei ole saatu vielä selvää ennakkotapausta.
Oman tasonsa tuo sitten yksityisyyttä loukkaavaa viestejä koskeva lainsäädäntö, joka on verrattain uutta ja joka sekin vasta alkaa hahmottua ennakkotapausten myötä
Kun puhutaan kunnianloukkauksesta, kyse on subjektiivisesta asiasta.
Loukkauksen ei tarvitse olla päätyäkseen oikeuteen, valheellinen, perustua perättömään väittmään tai todistamattomaan asiaan, vaan periaatteessa riittää, jos ihminen tuntee itsensä loukatuksi tai arvelee, että julkaistu asia saattaa hänet yleisen halveksunnan kohteeksi.
Näin esim. esitetty arvio toisen seksuaalisesta suuntautumisesta, vaikka se olisi oikea ja esitetty ilman tarkoitusta loukata, voi siitä huolimatta olla sekä yksityisyyttä loukkaava, että asia, joka asettaa kohteen yleisen halveksunnan kohteeksi.
Ammatillisen osaamisen kanssa on suunnilleen niin, kuin yritystenkin kohdalla, sitä voidaan arvioida hyvinkin kriittisesti, mutta jos se on valheellista, perätöntä ja/tai kollegan tai kilpailijan taholta tulevaa, asia on huomattavasti vakavampi kuin tavallisen kansalaisen huomio siitä monta jalkaa on kanssa ihmisen seksikumppanilla tai minkälaisen vapaan ammatin harjoittaja tämän äiti oli.
Samaan aikaan julkisuudessa elävien kohdalla on sitten toleranssi suurempi, sillä katsotaan että jos ihminen on toiminnallaan hakeutunut julkisuuteen, hänen on myös siedettävä enemmän. Samoin se mitä olemme itsestämme julkisuuteen kertoneet, on julkista, emmekä voi enää puuttua siihen myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että vaikkapa Jari Sillanpään homoudesta voi kirjoittaa, mutta vastaavasti Kuisma De Fagott-Kipsasen seksuaalisuus on yksityisasia, jota ei sovi arvioida.
Tämän kaltaiset asiat voivat sitten viedä paitsi kirjoittajan, myös ylläpidon oikeuteen ja nämä jutut voivat olla vakaviakin.
Vaikka lainsäädännössä periaatteessa lähdetään ajatuksesta, että vastuuta ei ole, jos moderaatiota ei ole, niin käytännössä se ei ole näin selkeää, sillä myös tieto siitä, että sivulla on harjaavaa, yksityisyyteen puuttuvaa tai loukkaavaa materiaalia, voi vaikuttaa siihen, onko yritys ollut mukana julkisessa tiedotusvälineessä tehtyyn jatkettuun kunnianloukkaukseen.
Tästä syystä yrityksen olisi syytä valmistautua, pohtia keskustelua, sen sääntöjä ja niitä välineitä, millä siihen voidaan puuttua, jo ennen kuin yritys perustaa yhteisölliseen mediaan perustuvan viestintäkanavan ja miettivä ne periaatteet ja säännöt minkä mukaan moderaatio suoritetaan ja myös tehtävä itselleen selväksi ne kohdat, jossa moderaatio on tarpeellista ja mietittävä se, onko heillä itsellään resursseja, mielenkiintoa ja asiantuntemusta puuttua keskusteluun silloin kun se on tarpeen vai onko heidän syytä käyttää ulkopuolista moderaatiopalvelua tai konsultointia.
