Minun piti kerran kirjoittaa tästä kirja. Satoja liuskoja minä kirjoitinkin, mutta sitten ymmärsin, että ei siitä siltikään tulisi niin hyvää että sitä kannattaisi kenenkään kirjaksi tehdä, joten minä sitten laitan niitä samoja ajatuksia tänne.
Ihminen oli satojatuhansia vuosia ensin keräilevä kasvissyöjä, joka keräsi ja söi mitä mitä sai. Pienriistaa metsästettiin myös, liskoja, munia, oravia, rottia ja muuta sellaista, kun tilaisuus oli.
Perhe oli tuolta ajalta. Elettiin sellaisella alueella että normaalista kyettiin tulemaan toimeen keräilyllä. Paleontologiset todisteet viittaavat siihen, että yhdessä laumassa oli korkeintaan 200 yksilöä, sillä sen kokoinen lauma saattoi liikkua yhdessä kuluttamatta alueen ruokavarantoja loppuun.
Lauman koko on edelleen säilynyt mielemme pohjassa. Jos joudumme tilanteeseen jossa ihmisiä joitten kanssa pitäisi kommunikoida on yli 200, se stressaa meitä. Apina prosessori kertoo sen: “meitä on liikaa, eväät ei riitä kaikille.”
Kulttuuri, siinä mielessä kuin minä sen ymmärrän, ei ollut syntynyt vielä, sillä järjestelmä ei vielä ollut organisoitunut kulttuurin tuottamiseen, vaikka tiettyjä kulttuurin tekijöitä oli jo olemassa.
Oscar Wilde on ilmaissut ihailunsa sen ihmisen rohkeuden johdosta, joka ensimmäisenä söi osterin. Minä en mene kiistämään tämän henkilön rohkeutta, mutta jos kuitenkin saan huomauttaa; vesirottakin pystyy siihen.
Minä tahdon ilmaista suuren kiitollisuuteni niille ihmisille jotka aloittivat järjestäytyneen suurriistan metsästyksen, sillä heidän työnsä ansiosta meillä on nyt se, mitä nimitämme inhimilliseksi kulttuuriksi.
Suurriistan metsästys on organisoitua toimintaa. Se tarkoittaa sitä, että yksilöt sitoutuvat toimimaan tietyllä tavalla ja täyttämään paikkansa organisaatiossa.
Suurriistan metsästys muutti myös ruokailutottumuksia ja mahdollisti suuremman yhteisöllisen koon.
Mutta tästä tuli ristiriitaa. Organisoitunut ihmiskunta kykeni metsästämään tehokkaasti, ja tehokas metsästäminen antoi mahdollisuuden suurempaan laumakokoon, mutta puolessa miljoonassa vuodessa oli ehtinyt tottumaan max.200 yksilön populaatioon.
Tässä kohden tuli uudelleen organisaation vaihe.
Ajattelussa alettiin laittamaan nämä kanssa eläjät uudella tavalla luokkiin, kategorioihin joiden avulla päähän saatiin mahtumaan ei vain 200 ihmistä, vaan periaatteessa kaikki ihmiset.
Näin sen näen; tämä merkitsi meidän tuntemamme inhimillisen kulttuurin syntyä.
