Yksi asia mistä olen puhunut luennoillani usein on alteraatiostressi.
Eräässä Suomen sairaalassa tuli kymmenisen vuotta sitten tietohallinnon uudistus, joka tarkoitti myös sitä, että kaikille hoitajille tuli tehtäväksi kirjata tehdyt työt ja antamansa lääkkeet henkilökohtaisesti tietokoneelle.
Tämä tarkotti sitä, että muutamassa kuukaudessa periaatteessa kaikki sairaanhoitajat, jotka olivat yli 50 vuotiaita, ja joilla oli siihen mahdollisuus, hakeutuivat toisiin tehtäviin, kokonaan pois alalta tai eläkkeelle, koska kokivat tietokoneen käytön opettelun ja kirjausten vastuullisuuden liian suureksi.
Alteraatiostressi on muutosvastarinnan keskeisiä taustavoimia.
Satojatuhansia vuosia on ihmiskunnan elämässä tapahtuneet pitkäaikaiset muutokset tapahtuneet pääosin niin hitaasti, ettei yksittäinen ihminen ole oikeastaan edes huomannut niitä.
Pääosa nopeista muutoksista on ollut katastrofeja. Nopea muutos on ollut tulva, halla, nälkä, sota, onnettomuus.
Kun sitten taas positiiviset muutokset ovat tapahtuneet hitaasti ja monasti tarkoittaneet työtä ja vaivaa, joka on tullut sitten kyllä nopeammin kuin palkkio.
Kun on raivattu uutta peltoa, niin prosessi on kestänyt toista vuotta, ennen kuin uusi pelto on tuonut täyden sadon, ja siitä tuleva hyöty on jakaantunut pitkälle aikavälille, niin ettei ihminen ole sitä kyennyt tunneperäisesti täysin sitomaan tehtyyn työhön.
Tai kun on rakennettu uutta taloa, toki valmis talo on aiheuttanut iloa, mutta pitkällä aikavälillä sen rakentamisen aiheuttama työ ei ole liittynyt siihen sitoutunut siihen tunteeseen, että meillä on suoja talvea vastaan.
Maailma muuttuu sellaista vauhtia, että pysyäkseen paikallaan, on juostava koko ajan. Koska tilanne ei ole ihmiselle luontainen, ihminen kokee muutoksen vaarantavan identiteettinsä, koska kaikki se mitä on oppinut ja omaksunut oman identiteettinsä osaksi, pitääkin vaihtaa, opetella pois ja uudestaan.
Kun ihminen kokee että se mitä hän on oppinut ja miksi hän on sen kautta tullut, menettää merkityksensä, hän kokee että hänestä tulee vanhentunut ja ajastaan jäänyt, syntyy alteraatiostressi.
Osittain kulutusvimmassa on kyse pyrkimyksestä uudistua ja pysyä mukana helpolla tavalla, hankkia uusia tavaroita ja säilyttää identiteettinsa tavaran kautta, ei säilyttämällä tavaraa, vaan säilyttämällä uudistuksen näkyvä osuus ja kuluttajan identiteetti.
Eräs arvostettu kouluttaja selitti erään lehden järjestämässä tilaisuudessa sitä, miten muutos vastarinta on voitettava ja ihmiset pakotettava siihen.
Tässä vaiheessa tämä miehen arvostus minun silmissäni aleni noin 180 astetta ja näin pasifistin hyvin takaa fasistin hampaat.
On arvioitu, että ihmisessä tapahtui noin 7000 vuotta sitten mutaatio, jonka vuoksi ihminen, siis ei lajina, vaan silloin vain muutama yksilö kykeni ajattelemaan syy-seuraus-palkkia periaatteen pitemmälle kuin tunteja. Tämä mutaatio loi omaajilleen kilpailuedun, jonka vuoksi heidän jälkeläisensä mahdollisuudet elää ja jatkaa sukua kasvoivat niin että ominaisuus pääsi leviämään, mutta kuitenkaan se ei tänä päivänäkään toimi kaikilla, eikä ihminen edelleenkään kykene enimmäkseen yhdistämään palkkiota ja rangaistusta kovin tehokkaasti mikäli näitten välille tulee päivien väli.
Ja edelleen ihmisen ytimelle, sille apinaprosessorille, joka pääkopan ytimessa asuu, nopea muutos merkitsee onnettomuutta, nälkää, hallaa, kuolemaa...
Muutos merkitsee kovin usein väkivaltaa, ihminen kokee sen väkivaltana, stressinä ja ihmiset, jotka haluvat pakottaa ihmiset muutokseen, ovat väkivaltaisia, koska he vaarantavat toisen ihmisen syvimmän olemuksen, identiteetin.
Mitä on tehtävä!
Kaikki muutos lähtee tosiasioiden tunnustamisesta.
Sinä et voi välttää kastumista, jos et tunnista ja tunnusta sadetta.
Voi olla että et välitä siitä, mutta olet silti yhtä märkä.
Jos ihmisten haluaa muuttuvan, ensimmäiseksi on ymmärrettävä se, että he eivät halua muuttua.
Sen vuoksi ensimmäinen mitä on tehtävä, on lopetettava ihmisten muuttaminen.
On lopettava sen huutaminen, että ihmisten on muututtava ja muutosvastarinta on murskattava.
Itämaisessa filosofiassa tunnetaan käsite "koan".
Kyseessä on eräänlainen absurdi väittämä tai kysymys, joka kuitenkin tuo esiin jotakin todellisuudesta.
Kuuluisin niistä lienee "Millainen ääni kuuluu, kun taputtaa yhdellä kädellä?"
Muutosvastarinnan yli pakottaminen on taputtamista yhdellä kädellä.
Itse olen sepittänyt koanin "Lujimman otteen saa tyhjällä kädellä!"
Sairaanhoitajia yritettiin pakottaa muutokseen, kertomalla että nyt tehdään näin ja näin on tehtävä.
Entä jos osastoille olisi ensin tullut muutosagentti?
Entä jos ensin olisi tullut käytäntö, että jokaisen sairaanhoitajan on annettava osastolla olevalle sihteerille muistiinpanot, jotka kirjoitetaan puhtaaksi ja hoitajan on tarkastettava ne päätteltä(!) ja kuitattava omalla koodillaan.
Entä jos sitten olisi tarjottu kahden sentin palkan lisää tunnissa niitten osastojen hoitajille, joilla tämä prosessi tapahtuu sairaanhoitajien toimesta, kunhan ensin sairaanhoitajat olisivat tottuneet tarkastamaan omat työnsä?
Entä jos pari kymmentä pätevää, oman alansa hallitsevaa ja hiljaista tietoa omaavaa sairaanhoitajaa olisi ollutkin sairaalan palveluksessa 10-15 vuotta pidempään?
Entä jos heille olisi tarjottu konkreettinen ja ymmärrettävä kannuste muuttumiseen, oman identiteetin kasvamisen, ei muutoksen kautta?
Entä jos.
Lujimman otteen saa tyhjällä kädellä.
Tyhjästä kädestä ei voi viedä mitään, vaikka kuinka kiskoisi.
Sitä vastoin tyhjään käteen voi tarttua, siihen voi antaa ja sitä voi tervehtiä.
Ja mikään voima ei saa sinua avaamaan nyrkkiäsi, jos pidät kätesi avoimena.
Väksiin ihmisiä voi hallita ja pakottaa, heidät voi saada tekemään asioita, ja heidät saa lyödyksi ja nöyryytetyksi, mutta heitä ei voi muuttaa pakottamalla.
Muutosta ei saa aikaan ymmärtämättä ja hyväksymättä ihmistä, sitä mitä hän on, mitä hän haluaa olla ja mikä häntä perimmältään, kaiken ytimessä motivoi, avoimin käsin.
Petja Jäppinen
Kirjoitin tämän alun perin 5.3.2010 Tuija Aallon facebookissa esittämään ajatukseen kommentiksi, mutta koska tästä näytti tulevan laaja, päätin julkaista tämä täällä erillisenä kirjoituksena.
Petja Jäppinen
Yhteisöllisen viestinnän asiantuntija
