Yhteisöllisyys ei ole mikään uusia asia, vaikka helposti asian ympärillä olevasta hypetyksestä saakin sen kuvan.
Tietoverkkojen kautta tapahtuva kommunikointi on vain helpottanut yhteydenpitoa ja siten luonut modernin verkkoyhteisöllisyyden, joka täydentää sekä vanhoja luonnollisia ja institutionaalisia yhteisöjä, joihin kuulumme syntymämme, asuinpaikkamme tai vaikka ammattimme kautta.
Vaikka virtuaaliyhteisöllisyydellä on hyvin paljon yhteisä meidän perinteisen yhteisöllisyyden kanssa, sen erottaa se, että ainakin toistaiseksi, virtuaaliyhteisöihin kuuluminen on vapaaehtoista.
Siinä missä me jokainen olemme erilaisten virallisten ja julkisoikeudellisten yhteisöjen, kuten vaikkapa kunnan tai työyhteisömme jäsen, eräällä tavalla vastentahtoamme; vaikka valitsemmekin työpaikkamme tai asuinkuntamme, emme sen valittua voi valita tätä yhteisöllisyyttä erikseen.
Virtuaaliyhteisöön kuuluminen voi olla addiktiivista, mutta siitä huolimatta, me voimme valita sen, menemmekö me sinne, ja voimme koska hyvänsä sulkea koneen ja lopettaa virtuaalisen kontaktin. Sulkemisvapauden lisäksi voimme valita huomattavasti laajemmin yhteisön, mihin pyrimme integroitumaan verkon verkossa kuin sen ulkopuolella.
Yhteisön valintaan vaikuttavat samat motivaatiotekijät mistä kerroin aikaisemmin, mutta keskeinen tekijä verkkoyhteisöä valittaessa on luotettavuusmielikuva, mikä meillä yhteisöstä on.
Tässä luotettavuusmielikuvassa tärkeä tekijä on rekisteröityminen.
Käyttäjien rekisteröityminen ei ole välttämätöntä laadukkaan keskustelun syntymiselle Internetin yhteisöissä, mutta rekisteröitymisen puute, on liki väistämätöntä laaduttomissa palveluissa.
Rekisteröityessa annettu sähköpostiosoita mahdollistaa ylläpidolle yhteyden saamisen kirjoittajaan ja pelkästään tämä mahdollisuus muuttaa verkkopalvelun luonnetta. Vaikka rekisteröitymätön keskustelu vetääkin suuria määriä lukijoita, ja heidän kiinnostuksensa jakautumisesta palvelun eri osiin voikin saada suuntaa-antavia profiilitietoja heidän kiinnostuksensa kohteista, paljon tietoa, joka voitaisiin kerätä, jää keräämättä.
Rekisteröinnin jälkeen pitää ratkaista, halutaanko sallia nimimerkkikirjoittelu, vai onko kirjoitettava omalla nimellään. Nimimerkkikirjoittelussa voidaan kirjoittaa paljon sellaista, mitä omalla nimellä ei kirjoittaisi, ja se on sekä riski että mahdollisuus. Jos voidaan panosta raskaasti moderointiin ja ollaan valmiita ottamaan nimimerkkikirjoittamisen riskit, voidaan nimimerkin suojissa tapahtuva kirjoittaminen hyväksyä.





