Minäpä kerron.
Minä olen Petja, tuo paksu äijä tuossa.
Tästä on aikaa yli kymmenen vuotta, kun olin töissä rupisessa lähiöravintolassa. Silloin mietin, haluanko jatkaa sitä kuinka kauan?
En halunnut.
Menin ensin silloiseen Kaapelikirjastoon kirjoittamaan työhakemusta, mutta sillä tietokoneella oli mielenkiintoinen kuvankäsittelyohjelma. Se ohjelma sai minut ajattelemaan asiaa toisella tapaa ja hainkin tietokonekurssille, joka johti toiselle ja tämä johti Internet- ja multimediatuottajan koulutukseen.
Näihin aikoihin Markkinointi ja Mainonta, eräs Talentumin julkaisemista lehdistä, oli uuden vetäjänsä, Kim Weckströmin, ideasta perustanut Suomessa uudenlaisen verkkosivuston, Duuni.netin. Duuni.net oli tässä vaiheessa vielä verrattain pieni paikka, jäseniä taisi olla rekisteröityneenä muutama tuhat,
Huomasin siellä erään kirjoituksen aiheesta, jonka hallitsen takaperin ja käsilläni tehden, villasta. Kirjoitin vastineen itselleni tutusta aiheesta ja tämä johti siihen, että lehden silloinen toimitussihteeri, Johanna Sarviharju otti yhteyttä ja pyysi minua kirjoittamaan sarjan miesten vaatteista.
Siitä se lähti. Muutamaa kuukautta myöhemmin, minut pyydettiin Talentumiin töihin ja vajaat seitsemän vuotta toimin Talentumin yhteisöllistä viestintää hoitavana yhteisötoimittajana.
Ymmärsin että tämä oli minun lajini: verkkomedia ja yhteisöllinen viestintä. En sano, että olisin ensimmäinen, joka käytti termiä "yhteisöllinen viestintä", kun käytin tätä ilmaisua Soneran henkilökunnalle pidetyssä luennossa vuonna -98, mutta en ole löytänyt vanhempaa suomenkielistä mainintaa.
Koska palvelun käyttäjät halusivat myös henkilökohtaisen kontaktin toiseen ihmiseen, aloin järjestää kuukausittaisia tapaamisia, jotka silloin kulkivat silloin nimellä "Duunimiitti".
2000- luvun alussa minua pyydettiin pitämään luentoa Tekniseen Korkeakouluun yhteisöllisestä viestinnästä verkkomediassa ja olen näitä pitänytkin sen jälkeen joka vuosi.
Omalla henkilökohtaisella blogillani Ihmiskunta.org käy päivättäin 500-1400 erikävijää.
Vaikka Duuni.net on ollut kuopattuna jo vuosia, minä pidän edelleen miittejä. Ne kulkevat nyt nimellä Ihmiskunnan pöytäseura, ja tilaisuuden postituslistalla on edelleen satoja ihmisiä. Toukokuusta 2007 alkaen miittissä kävijät saavat jäsenkortin, jolla he saavat erilaisia alennuksia.
Vaikka Doredo Intermedia perustettiin vasta 2007, päätös yrityksen perustamisesta tehtiin jo 2005. Nyt tämä on sitten tätä, mutta älkää luulko että se jäisi tähän.
Petja Jäppinen
Yhteisöllisen viestinnän asiantuntija





